lauantai 30. marraskuuta 2013

Viskit: Ardbeg Rollercoaster

Single Malt
57,3%
Skotlanti/Isle of Islay
Bottled: 2009

Hyvän savuoluen jälkeen rupesi tekemään mieli savuista viskiä, joten pitkästä aikaa pieni viskiarvio tähän väliin ja siivu Ardbeg Committeen 10v juhlapullosta. Rollercoaster on sekoitus kymmenestä eri erästä, aina vuosilta 1997-2006 pääosassa ex-bourbon tynnyreissä kypsytettyä, mutta yksi ex-sherry cask mahtui myös. Tarkkaa tynnyrimäärä en tiedä, mutta pulloja tuli myyntiin kaikkiaan 15000kpl ja hintaa oli 50 £ vuonna 2010 ja nyt saa maksaa jo vajaa 300£.


Tuoksultaan hyvin pippurinen ja nenäkarvoja polttavan alkoholinen, myös vaniljaisuutta irronnut lukuisista bourbon tynnyreistä. Maussa Islayn viskeille tuttua turvesavuisuutta ja maanläheisyyttä, sekä vaniljaa ja toffeeta. Lyhyt jälkimaku kevyellä savuisuudella. Sekoitus hyvin nuorista viskeistä tynnyrivahvana, niin melkoinen sekamelska oli tiedossa, eikä kovinkaan ihmeellinen. Tilkka vettä avasi hiukan ja korosti vaniljaisuutta, sekä savuisuutta.
Ei missään nimessä artun parhaita.


Aecht Schlenkerla Eiche Doppelbock

Savuolut
8% 
Saksa/Bamberg
Brauerei Heller
0,5l
IBU: 40

Alkon jouluoluet 2013 4,99e/0,5l

Vaikka savuiset viskit ovatkin kovasti mieleeni, niin savuiset oluet eivät oikeastaan ole meikän juttu ollenkaan. Aikaisemmin on tullut juotua, Teerenpelin Sauhusanttua muutamia pulloja ja parit Schlekerlan tuotokset, joista Rauchbier Weizen ollut ehkä eniten mieleeni, mutta VASPin Savukatajaa parempaa savuolutta en ole vielä maistanut. Parina aikaisempana vuotena on jouluolutvalikoimassa ollut monen lempiolut: Rauchbier Urbock, mikä jäi tänä vuonna pois ja tilalle tuli tämä, Eiche Doppelbock. Eichen maltaat on savustettu poikkeuksellisesti tammella, eikä pyökillä, millä ilmeisesti panimon muut oluet saavat savuisuutensa. Humaloinnista vastaa Hallertau.

Eiche valuu lasiin kirkkaana ja tummankuparisena, vaahtoa ei muodostu juuri ollenkaan. Tuoksussa mietoa ja miellyttävää savuisuutta, myös tervaisuus tulee hienosti esiin, ehkä hieman myös salmiakkisuutta. Maussa savuisuus jää paljon pelättyä miedommaksi ja makea maltaisuus pääsee happaman hedelmäisyyden ja kevyen alkoholin kanssa esille, jälkeenpäin enemmän kuivaa tuhkaisuutta ja tupakkaa. Hyvin paljon samankaltaisuutta joittenkin savuisten viskien kanssa. Kohtalaisen täyteläinen ja makea tuntuma, melko runsaalla suuhun sopivalla hiilihapokkuudella, humalointi myös ilahduttavan tasapainoinen ja voimakas, mikä tuntuu vielä tovin nielussa. Itse tykkäsin juoda tämän suht. viileänä, lämmetessä kävi hieman tunkkaiseksi tuo savuisuus ja alkoholisuus. Vaikka hieman emmin ensin, niin kylläpä olikin vaan maukas olut, Eiche antoi taas uutta puhtia perehtymään enemmän savuisten oluiden maailmaan, Suomessa toki melko rajallinen saatavuus savuisia. IST GUT!
Oo:(0-50)  RB





torstai 28. marraskuuta 2013

Stone Double Bastard

American Strong Ale
11,2%
USA/Escondido, California
0,65l

Alko Arkadian erikoisvalikoima 14,20e/0,65l

Arrogant Bastardin tammitettu versio käväisi arkadian valikoimassa viime keväänä/kesällä, mutta perus Arrogant Bastard jäi tulematta, sen sijaan viime huhtikuussa saatiin isoveli, Double Bastard valikoimaan, mikä ainakin meikälle kelpasi. Nyt marraskuun lopulla hieman ihmetyttää, miksi ei tullut juotuta tätä aikasemmin, mutta onhan tässä tapahtunut kaikenlaista... 

Lasissa Double Bastard on utuinen ja syvän punertavanruskea. Pinnalle muodostuu runsas vaahto, mikä laskeutuu hiljalleen jättäen runsaasti pitsiä reunoille. Tuoksussa tukevaa havuisuutta ja greippiä, myös makeaa maltaisuutta, sekä tummaa hedelmäisyyttä. Maussa runsasta pihkaisuutta, puumaisuutta, hyvin makeaa maltaisuutta ja kypsää hedelmäisyyttä, ehkä ihan hentoa parfyymia myöhemmin. Täyteläisen maltainen ja siirappisen makea tuntuma, hyvin matalalla hiilihappoisuudella, mikä kuitenkin riittää. Havuinen humalointi säilyy pitkään, hyvässä tasapainossa, myös alkoholi pysyy hienosti jemmassa, vaikka lämmetessä voimistuukin. Humalointi menettänyt jo ehkä tuoreimman teränsä, mutta loistavan täyteläinen nautiskeluolut kuitenkin. Tykkäsin oikein kovasti ja eipä Stonelta ainakaan vielä ole meikän makuun tullut mittää pahhoo.
Oo:(0-50)  RB



tiistai 26. marraskuuta 2013

Pyynikin Käsityöläispanimo Vahvaportteri

Portteri
7,5%
Suomi/Tampere
Pyynikin Käsityöläispanimo
0,33l

Alkon tilausvalikoima 4,98e/0,33l

Ensimmäinen Pyynikkiläinen vihdoinkin bongattu Helsingissä. Alkon tilausvalikoimaan otettu Vahvaportteri löytyy muutamista alkoista ihan hyllystä ja Helsingin tilannetta voi seurata tästä. Olut on aikaisemmin tunnettu Isoporttetina, mutta nimi vaihdetiin alkon ja muutaman ravintolan pyynnöstä Vahvaportteriksi. Pullon synkkää, mutta upeaa etikettiä koristaa ilmeisesti Pyynikinharju, mikä kantaa Tamperelaisten iloja ja suruja. (Kiitos infosta: JaskanKaljat) Aikaisemmin Pyynikiltä on tullut maistettua, vain Kataja 1,086 (SOPP), mikä oli paljon humaloidumpi ja katajaisempi, kuin perinteiset Sahdit, mutta ihan maukas tapaus. Kovasti odotan panimon miedompia tuotteita jo Helsingin marketteihin.

Pyynikki kumoutuu lasiin hyvin mustana, muodostaen nopean keskikokoisen vaahdon, mistä jää vain ohut kerros reunoille. Tuoksussa kevyttä paahteisuutta, voimakasta suklaisuutta, kypsää hedelmää ja mokkaisuutta. Maultaan hieman palanut ja tuhkainen, sekä happaman hedelmäinen, mutta taittuu lopussa enemmän kitkerän suklaiseksi ja vahvan kahviseksi. Keskitäyteläinen ja riittävän makea tuntuma, sopivan runsaalla hiilihapokkuudella ja kohtalaisen voimakkaalla humaloinnilla, mistä jää miellyttävä katkero. Alkoholi saatu myös pysymään hienosti piilossa. Ei mitenkään joukosta erottuva portteri, mutta jätti erittäin positiivisen fiiliksen Panimosta. Jouluksi Seinäjoelle, joten matkalla poimittava muitakin tuotoksia.
Oo:(0-50)  RB



maanantai 25. marraskuuta 2013

Nøgne Ø Sweet Horizon

Imperial Stout
14%
Norja/Grimstad
0,25l
Erä #372
IBU:65

30/6/2008 - 30/6/2015
Arkadiasta, joskus vuosia sitten ostettu makea jälkiruokaolut, millä alkoi olla ikää jo reilu viisi vuotta. Aikaisempaa kokokemusta ei tästä ole, joten paha mennä sanomaan mitenkä muuttunut. Vaikka Dark Horizoneja on jo julkaistu neljä ja Red Horizoneja kolme, niin Sweetistä on ainoastaan tämä yksi, syynsä vissiin sillekin. .

Hyvin musta olut valuu hiljalleen glencairn -lasiin ja tästä syystä vaahtoa ei muodostu juuri lainkaan. Tuoksultaan erittäin makea ja voimakkaan kahvinen, myös tummaa suklaisuutta, kevyttä alkoholia ja paahteisuutta. Maultaan makean rusinainen, sherryviininen ja lakritsainen, sekä runsaan mokkainen, mikä tulee oikein hienosti esille ja pysyy pitkään. Erittäin runsas ja sokerinen tuntuma, hiilihappoja ei esiinny juuri ollenkaan ja humalointi tulee kevyen tasapainoisena. Alkoholin saattaa enää tuntea lämmittävänä, muuten kypsä hedelmäisyys ja suklainen kahvi päällimmäisenä. Oikein mainio jälkiruokaolut ja harmi ettei uusia ei ole tiedossa. Luulenpa että tuo kypsytys on saattanut tehdä ihan hyvää tälle oluelle...  0,25l pullo riittää myös sopivasti jaettavaksi, sen verran tässä riittää makeutta.
Oo:(0-50)  RB




sunnuntai 24. marraskuuta 2013

St. Feuillien Cuvée de Noël

Belgityylinen vahva ale
9%
Belgia/Le Roeulx
Brasserie St Feuillien
0,33l

Alkon jouluoluet 2013 4,20e/0,33l

Takaisin jouluoluiden pariin ja seuraavan Belgialaiseen. Gouden Carolus Christmas oli todella lämmittävä ja maukas olut, joten onko St. Feuillienista läheskään tämän haastajaksi.. Cuvée de Noël sisältää myös joitain mausteita, sekä yrttejä, kuten Carolus ja mallaspohjasta vastaa: Amber, -Caramünch ja Plsnermaltaat. Humalina: Saaz  ja Styrian -lajikkeet, vettä ja hiivaa unohtamatta. 

Lasissa nätti punertavanruskea olut, runsaalla vaahdolla, mikä laskee melko nopeasti ja jättää pysyvän kerroksen. Tuoksultaan hapan, missä kuivattua hedelmäisyyttä, yrttiä ja runsaasti leipäistä maltaisuutta. Maultaan makean ja tumman hedelmäinen, belgihiivainen ja kuivattavan puumainen, myös alkoholin häivähdys havaittavissa. Keskitäyteläinen tuntuma runsaalla ja pistelevällä hiilihappoisuudella. Omaan makuuni olisi voinut olla makeampi, nyt jää turhan kuivan yrttiseksi ja vissyiseksi. Jälkimaussa hiivaista hedelmäisyyttä ja alkoholisuutta, mikä nousee enemmän esille oluen lämmetessä. Ei niin tuhti ja täyteläinen, kuin esim. Carolus, mutta ihan kelpo lämmittävä ja kuivempi belgi kuitenkin. Olisi ehkä kaivannut jotain enemmän, nyt melko suoraviivainen. 
Oo:(0-50)  RB


torstai 21. marraskuuta 2013

To Øl / Ölrepubliken Total Hubris

Premium Lager
4,5%
Tanska/kööpenhamina
Ruotsi/Göteborg
To Øl
Ölrepubliken
0,33l

Prisma Kannelmäki 4,40e/0,33l

Tauko jouluoluista ja välillä hyvää lageria. Total Hubris on pantu To Øl:in toimesta Belgiassa De Proefbrowerijlla, yhteistyössä Göteborgilaisen olutravintola Ölrepubliken kanssa. To Øl:illä ei ole omia panovehkeitä, vaan kaikki oluet valmistetaan sopimuksesta muualla, suurin osa juuri Belgiassa De Proefbrowerijlla. To Øl:in pullojen etiketit ovat jokainen toistaan hämmentäviä, mutta jollain tapaa ihan tyylikkäitä ja yksinkertaisia. 

Lasissa sameaa ja kuparinväristä olutta. Niukka, mutta kestävä vaahtokerros muodostuu pinnalle. Mukavan trooppinen ja greippisen hapan tuoksu, vain ohutta parfyymia. Maussa hedelmäisyyttä ja parfyymistä humalaa vähän runsaammin, sekä lopussa vielä kuivahkoa havuisuutta. Ohut, mutta miellyttävän öljyinen tuntuma ja hiilihappoja riittää runsaasti, mikä säilyy myös hyvin pitkäkestoisena. Humaloinnin suhteen ei tässä olla säästelty, tukevan havuinen ja greippinen jälkimaku, kuivattavan katkeron kerä pysyttelee pitkään. Loistava maitokauppa-lager, mutta 4.4e kuitenkin kova hinta. Mikkeller American Dreamin ja Stadin Lagerin kanssa tämän tyylin helmiä marketeissa.
Oo:(0-50)  RB




keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Gouden Carolus Christmas

Belgityylinen vahva ale
10,5%
Belgia/Mechelen
0,33l

Alkon jouluoluet 2013 3,98e/0,33l

Ensimmäinen belgi tämän vuoden jouluolut valikoimasta. Gouden Carolus Christmas on pantu elokuussa, minkä jälkeen se saa lepää muutaman kuukauden saavuttaakseen täydellisen tasapainon. Valmistukseen on myös käytetty kuuta eri yrttiä ja maustetta, sekä kolmea eri humalalajiketta. 10,5% mausteinen ja tummahko olut on juuri omiaan jouluun ja talven kylmille ilmoille.

Lasissa hyvin tummanruskeaa olutta, keskikokoisella vaahdolla, mikä laskeutuu ohueksi ja kestäväksi kerrokseksi melko nopeasti. Tuoksultaan GCC on voimakkaan salmiakkinen, makea, sekä jouluisan mausteinen, päällimmäisenä neilikkaa ja anista. Maussa anis sekä mausteisuus on runsaampaa ja kevyt paahteinen maltaisuus vaikuttaa taaempana palaneen sokerin kera, myös metallisuutta esiintyy. Viileämpänä alkoholi jää täydellisesti piiloon ja lämmetessäkin esiintyy, vain mietona ja rintaa lämmittävänä. Keskitäyteläinen ja mukavan makeahko tuntuma, kohtalaisella ja oluelle sopivalla hiilihappoisuudella. Erittäin mieto humalointi tuntuu vain kevyenä katkerona lopussa, salmiakkisen ja maltaisen jälkimaun kanssa. Jos tykkää mausteisista ja vahvoista belgeistä, niin tämä on juuri omiaan. Lumi ja pakkanen täydentäisi nanutintoa, mutta ulkona on +3, eikä lumesta tietoakaan. Tulee varmasti juotua uudelleen (paremmilla ilmoilla). 
Oo:(0-50)  RB



tiistai 19. marraskuuta 2013

Lervig Brewers Reserve Winter Ale

English Strong Ale
8,3%
Norja/Stavanger
0,33l
IBU:38

Alkon jouluoluet 2013 4,46e/0,33l

Sitten vuorossa on alkon jouluoluista Lervigin Winter Ale. Olut on pantu Kalifornialaisten rusinoiden kera ja humalina käytetty, vain Englantilaisia Goldings ja Perle -lajikkeita. 2003 Norjan länsirannikolle perustetun Lervig Aktiebryggerin tuotteista tämä on vasta toinen, mikä tulee maistettua.
          
Erittäin samea ja punertavanruskea, hieman kuravetisen näköinen. Lasissa käväisee nopea vaahto, mistä jää vain reunoille kestävä rinkula. Tuoksussa rusinaisuus on päällimmäisenä, myös makeaa mämmisyyttä, karamellisyyttä ja yrttistä humalaa. Maussa jatkuu sama rusinaisuus ja kuivattu hedelmäisyys, mutta turhan voimakas alkoholi pistää häiritsemään. Jälkimaussa hunajaisuutta, sekä makeaa maltaisuutta. Keskitäyteläinen ja hieman makeahko tuntuma. Hiilihappoisuus ei ole kovin runsasta, mutta pistelevää. Kohtalainen humalointi tulee vasta lopussa mukavana katkerona. Aivan liian alkoholinen, mutta muuten ihan maistuva rusinainen winter warmer. Kypsyttämällä saattaisi parantua, mutta taidan sijoittaa mielummin rahani Siperiaan tai johonkin muuhun.
Oo:(0-50)  RB



lauantai 16. marraskuuta 2013

Ridgeway Criminally Bad Elf

Barley Wine
10,5%
Englanti/Reading
Ridgeway Brewery
0,33l

Alko jouluoluet 2013 3,98e/0,33l

Viime vuoden jouluolutvalikoimassa piti myös olla Ridgewayn tuote: Insanely Bad Elf, mutta satsi oli menny jossain määrin pilalle, niin se jäi miltei kokonaan pois jouluoluista. Jokunen pullo Suomeenkin asti kuitenkin saatiin ja itse kävin tätä Imperial Red Alea kellariin muutaman pullon hakemassa. Tällä kertaa Criminally Bad Elf saatin jo ensimmäisten joukossa hyllyille ja sitä myöten ostoskoreihin.



Tämä paha tonttu kaatuu lasiin tummankuparisena ja kirkkaana. Vaahtoa ei muodostu juuri ollenkaan, eikä pinnallekaan jää mitään. Näyttää siis viiniltä. Tuoksussa kypsää hedelmäisyyttä ja voimakasta alkoholisuutta, ehkä kevyttä toffeisuutta ja makeaa pihkaisuutta myös. Maussa samaa kypsää hedelmää, mutta tunkkaisempana, myöhemmin karamellistä maltaisuutta, siirappisuutta, sekä läpipuskevaa viinaisuutta. Kohtalaisen täyteläinen ja öljyinen tuntuma, hiilihappoja olisi mielestäni saanut olla hieman enemmän. Lopussa runsas makeus vaihtuu hiljalleen kohtalaisen voimakkaaksi katkeroksi. Ehkäpä illan loppupäässä maistuisi paremmin, jolloin alkoholiin on jo tottunut, näin ensimmäiseksi turhan tunkkainen ja viinainen. Saattaa olla että toinen jää hyllyyn.
Oo:(0-50)  RB  




perjantai 15. marraskuuta 2013

Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition

Imperial Stout
16%
Norja/Grimstad
Nøgne Ø
0,25l
IBU:100

Alko Munkkivuori 11,93e/0,25l

Nøgne Ø Dark Horizonin 4 versio tuli tällä kertaa arkadian erikoisvalikoiman sijaan alkon perusvalikoimaan ja kaikkien saataville, niinkuin pitääkin. Aikaisempien versioiden peltituubi on vaihtanut hieman muotoaan, sekä materiaalia, mutta nättihän se tämäkin on. DH4 valmistukseen on käytetty muscovadosokeria, sekä kahvia, mikä on lisätty vasta juuri ennen pullotusta. Humalina; Chinook, Centennial, sekä Columbus -lajikkeet. 100 ibua ja 16% luvassa siis hetken nautinto..

Yön musta DH4 kaatuu lasiin, muodostaen nopean ja matalan beigen vaahdon, mistä jää vain ohut rinkula lasin reunoille. Tuoksussa palanutta puumaisuutta, tummaa suklaata, kevyttä alkoholisuutta,  sekä makeaa hiivaisuutta. Kahvisuus ei pahemmin nenääni löytänyt. Voimakkaan paahteinen ja lämmittävän alkoholinen maku, myöhemmin salmiakkista ja palanutta sokeria, mikä tulee todella makeana, myös suklaista kahvisuutta, mitä ei maussakaan liiaksi löydy. Tuntumaltaan erittäin makea, mutta ei täyteläisimmästä päästä kuitenkaan, ehkä hieman metallinen. Hiilihappoisuus on hyvin minimaalista ja humalointi puolestaan todella yrttinen ja voimakkaan pitkäkestoinen. Kevyt mokkainen jälkimaku pysyttelee hyvän tovin suussa. Vaikka alkoholi esiintyy vahvana ja lämmittävänä, se sopii kuitenkin kivasti tähän maukkaaseen kylmien ilmojen lämmittäjään. Näillä hinnoilla raaskii laittaa, aluksi vain yhden kellariin. Uskoisin että paranee vielä tästä. Erittäin hitaaseen nautiskeluun.
Oo:(0-50)  RB




keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syksyn Olutilta 2013


Viime lauantaisessa olutiltamassa tuli juotua todella upeita oluita ja illan ensimmäisenä narahti auki San Diegolaisen AleSmithin arvostettu Speedway Stout, mikä on Ratebeer top 50 -listalla sijalla 8. Tästä se lähtee..

AleSmith Speedway Stout
Imperial Stout
12%
USA/San Diego, California
0,75l

Mustaa olutta, keskikokoisella ja kestävällä beigellä vaahtopäällä. Tuoksussa hedelmäistä hiivaa, kevyttä ja paahteista maltaisuutta, sekä tukevaa alkoholisuutta. Maultaan kypsän hedelmäinen ja miedon savuinen, mistä taittuu mukavan suklaiseksi, sekä runsaan kahviseksi, mutta alkoholia myös liikaa. Tuntumaltaan kuitenkin erittäin täyteläinen ja mietokuplainen, makeutta olisi voinut olla enemmän. Voimakas ja pitkä humalan katkero, kera suklaisen jälkimaun saattelee tämän hienon oluen loppuun. Aavistuksen turhan viinainen, mutta toivomme että saadaan vielä alkoon ja uusintaan.  Oo, RB (40)

Tukevan Imperial Stoutin jälkeen siirryttiin hieman vaaleampaan, mutta ei kevyempään, sillä vuorossa oli Mikkellerin ja Three Floydsin kollaboraatio: Boogoop. De Profeilla pantu Barley Wine, minkä valmistuksessa on käytetty tattaria. Boogoop on goop -sarjan neljäs olut.

Mikkeller/Three Floyds Boogoop
Barley Wine
10,4%
Tanska/kööpenhamina
USA/Indiana, Munster
0,75l

Samea ja punertavanruskea, tiiviillä, sekä kestävällä vaahdolla. Tuoksussa kypsää ja makean trooppista hedelmäisyyttä, sekä havuisuutta. Hyvinkin miellyttävä. Maultaan hiivainen ja runsaan makean maltainen, missä saippuaisuutta ja aavistus vihannesta (porkkanaa). Erittäin haastava, eikä raikkautta maussa juuri ollut. Makea ja melko täyteläinen tuntuma, matalalla, mutta todella pistelevällä hiilihappoisuudella. Greippistä humalointia tuntui riittävän loputtomiin. Hyvä tuoksu antoi odottaa muuta, mutta maussa ei sama hedelmäisyys jatkunut. Plussaa kuitenkin humaloinnille ja tuntumalle. RB (37)

Seuraavaksi pöytään lyötiin humalaa, aina 1000 ibun verran.. Oikea ja alkuperäinen Mikkeller 1000 IBU, eikä tosiaan mikään 4,9% ultramate. Tyylikkääseen paperikääröön pakattuja pulloja aina kaksin verroin.

Mikkeller 1000 IBU
Double IPA
9,6%
Tanska/kööpenhamina
0,375l

Tummankuparinen, runsaalla hiivalla, sekä pitkäkestoisella tiiviillä vaahdolla. Voimakkaan greippistä ja havuista tuoksua, myös makeaa maltaisuutta ja kypsää hedelmäisyyttä. Maussa tymäkkä humalointi potkaisee mukavasti, mutta antaa nopeasti periksi ja taittuu miellyttävän hedelmäisen hiivaiseksi ja greippiseksi, myös saippuiasuus pysyy poissa. Hyvin täyteläinen ja makea tuntuma, alhaisilla hiilihapoilla. Kuivattava katkero jää nieluun ja pysyy. Olisi kaivannut hieman lisää happoja, mutta ok humalapommi näinkin. Oo, RB (38)

Muutama tuhti ja tukeva alla, joten pari seuraavaa oli hieman kevyempiä. Ensin aukesi To Øl Sans Frontiére, minkä jälkeen tuli Jolly Pumpkin La Roja. Sans Frontiére on Belgityylinen Ale, minkä humalina on käytetty eurooppalaisia continental -lajikkeita (Terrnanger, Spalt, Hallertauer ja Saaz). 

To Øl Sans Frontiére
Belgityylinen Ale
7%
Tanska/Kööpenhamina
0,75l

Kirkkaan kuparinen olut, runsaalla ja kestävällä vaahdolla. Happaman belgihiivainen tuoksu, missä myös hedelmäisyyttä. Maultaan yrttinen ja sitruksinen, hieman parfyyminen, sekä hiivaisen hedelmäinen. Kevyen hiilihapokas tuntuma, hennolla makeudella ja ohuella humaloinnilla. Raikas ja maistuva ale, mikä taisi jäädä vähän vahvempien alle. Mielellään ottaisi uusintaan. RB (37)

Jolly Pumpkin La Roja
Sour Ale
7,2%
USA/Michigan, Dexter
0,75l

La Roja on sekoitus 2-10kk tammitynnyreissä kypsytetyistä happamista oluista. Lasissa La Roja on punertavaa ja sameaa. Nopea ja niukka vaahto käväisee pinnalla. Tuoksultaan kirpeän hiivainen ja marjainen, myös karamellistä maltaisuutta. Maultaan happaman omenaviininen, hiivainen, sekä kuivan puumainen. Makeahko ja keskitäyteläinen tuntuma, matalalla hiilihapokkuudella ja pitkällä karamellisella jälkimaulla. Helppo ja hyvänmakuinen Sour Ale, mikä oli kuitenkin liian yksitoikkoinen. Oo, RB (36)

Sitten oli aika taas siirtyä pimeälle puolelle ja antaa vuoro Belgialaiselle Yetille. Huippuhyvä Great Dividen Imperial Stout, mutta hiivana käytetty hedelmäisempää belgihiivaa.

Great Divide Belgian Style Yeti
Imperial Stout
9,5%
USA/Denver, Colorado
0,65l

Hyvin tummanruskeaa, miltei mustaa. Nopealla beigellä vaahtopäällä. Herkullinen tuoksu, missä makeaa suklaisuutta, belgihiivaista hedelmäisyyttä, sekä kevyttä paahteisuutta. Maussa hapanta ja hedelmäistä hiivaisuutta, runsasta suklaisuutta ja makeutta, sekä myöhemmin kummallista metallisuutta ja hieman alkoholia. Tuhti ja kermainen tuntuma, suuhun sopivalla hiilihapokkuudella. Tasapainoinen humalointi, mikä ei esiinny hyökkäävänä, vaan pysyttelee hienosti taka-alalla. Erittäin maistuva ja suklaaliköörinen Imperial Stoutti.
Oo, RB (43)

Oluet pysyvät mustana, mutta seuraavassa vitamiinejä hieman enemmän. 15,1% BrewDogin Dog B. Ilmeisesti sama olut, kuin aikaisemmin julkaistu Dog A. 6-vuotis juhlaolut siis kyseessä ja molemmat koirat perustuu Abstrakt sarjan AB:04. Dog B on pantu käyttämällä kaakaota, kahvia, sekä maailman vahvinta chiliä: Naga Morich. 

BrewDog Dog B
Imperial Stout
15,1%
Skotlanti/Aberdeenshire, Ellon
0,33l

Kyllä.. se on mustaa ja vaahto jää hyvin niukaksi. Tiukka paahteinen tuoksu, voimakasta happamuutta, myös runsasta alkoholia ja kahvisuutta piisaa. Maultaan Dog B on erittäin palanut, tukevan humaloinnin kera. Alkoholi pysyy maussa hienosti piilossa, mutta tuntuu lämmittävänä, vai onko se chili..? Myös herkullista suklaisuutta ja kahvia löytyy. Erittäin täyteläisen öljyinen ja makea tuntuma, miltei olemattomilla hiilihapoilla, eikä humalointikaan tule liian voimakkaana päälle. Runsas ja täyteläinen IS, missä alkoholi pysyy hienosti jemmassa, vaikka sitä löytyy. Oo, RB (40)

Panimo pysyy samana, mutta vitamiinit senkun nousee. 35% IPA tai enemmänkin likööri. jonkinlaista jäätislausta käyttämällä oluesta on saatu miltei kaikki irti. BrewDog pubissa juonut aikaisemmin Sink The Bismarckin 41%, mutta se ei hääppöistä ollut. 

BrewDog Watt Dickie
Eisbock
35%
Skotlanti/Aberdeenshire, Ellon
6ml

Tummankuparinen ja paksuhkon oloinen. Tuoksussa ihan miellyttävää hedelmäisyyttä ja maltaisuutta, mutta myös alkoholi polttaa nenäkarvoja. Maussa selvästi IPAn humalaisia piirteitä, sekä paksua liköörimäistä makeutta. Alkoholi myös lämmittämässä. Niinkuin voi olettaa, täyteläisyys on hyvin siirappista ja paksua. Lopussa kevyttä katkeroa ja sitrusta. Ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta ei oikein säväyttänyt, parempi tosin kun Sink The Bismarck. Oo, RB (34)

Tässä vaiheessa kellokin rupesi näyttämään paljon, mutta muutamalle oli vielä hyvin aikaa. Valikoimaakin riitti vielä runsaasti ja Struisen Bourbon tynnyreissä kypsytelty Rye Tripel valikoitui seuraavaksi. 

Struise XXX Rogge Tripel (Bourbon Barrel Aged)
Tripel
10%
Belgia/Oostvleteren
0,75l

Punertavanruskeaa olutta, ohuella ja pitkäkestoisella vaahdolla. Tuoksussa runsaasti happamuutta ja kirpeää marjaisuutta, myös vaniljaista bourbonia, sekä leipäisyyttä. Maussa hapanta omenaisuutta, vaniljaa, kuivaa puumaisuutta ja runsasta hedelmäisyyttä. Keskitäyteläinen tuntuma, hyvin makea ja hiilihappoinen, mikä kuitenkin laskee nopeasti. Humalointi hyvin kevyttä, mutta löydettävissä. Muistutti enemmän hapan alea, kuin tripeliä. Bourbon kypsytys sopi todella hienosti tähän olueeseen. Oikein erikoinen ja herkullinen tapaus. RB (37)

Sitten olikin aika nauttia jälkiruoka. Roguen tuplasuklaa stoutti sai tyylikkään punaisen pullonsa kanssa olla illan viimeinen. Olueen on käytetty Hollantilaista suklaata, sekä joitain panimon omia rekisteröityjä ainesosia. 

Rogue Double Chocolate Stout
Imperial Stout
9%
USA/Newport, Oregon
0,75l

Musta IS, tiheällä ja niukalla beigellä vaahdolla. Tuoksultaan makean ja runsaan maitosuklainen, myös ohutta paahteisuutta ja toffeisuutta. Maultaan herkullisen suklainen ja mokkainen, kohtalaisella humaloinnilla ja hiivaisella happamuudella. Keskitäyteläinen tuntuma, runsaalla ja hieman paahtuneella sokerilla, hiilihappoisuus juuri suuhun sopivan kevyttä. Kokonaisuutena erittäin herkullinen jälkiruokaolut, varsinkin suklaan ystäville. RB (39) 

Tähän jälkkäriin oli hyvä päättää tämänkertaiset olutsessiot Maunulassa. Paljon jäi herkkuja juomatta, mutta paljon niitä tuli myös juotua. Varsinaista "voittajaa" ei ollut, vaan kaikki oli omalla tavallaan loistavia. Kiitokset upeista oluista ja herkullisesta Pulled Porkista kuuluu Mikolle ja c0feinille. 

   
  


tiistai 12. marraskuuta 2013

Great Divide Hibernation Ale

Old Ale
8,7%
USA/Denver, Colorado
0,355l

Alkon jouluoluet 2013 4,49e/0,355l

Hibernation Ale on ollut jo vuodesta 1995 Great Dividen talvikauden vakiotuotteita, eli melkeinpä 1994 perustetun panimon alusta asti. Palkintojakin niittänyttä Old Alea kypsytellään reilu 3kk, jotta siitä saataisiin täyteläistä ja maukasta. Oluen humalina on käytetty Centennial & Cascade. Liekö Hibernation Ale teki alkon jouluoluissa GD:n debyytin?


Siirrytään sitten jouluolut no.2. Pullosta valuu lasiin hyvin punertavan tummanruskeaa olutta, minkä pinnalle muodostuu runsas ja pitkäkestoinen beige vaahto. Makea ja kevyen paahteinen tuoksu, missä myös hedelmäistä hiivaisuutta, lakritsia, sekä tukevaa maltaisuutta. Maussa kuivattua hedelmäisyyttä, hentoa ja lämmittävää alkoholia, sekä greippisen hapanta humlointia. Jälkimaultaan enemmän sitruksinen ja kahvinen. Todella täyteläinen ja hiilihappoinen tuntuma, kevyellä makeudella ja kohtalaisen voimakkaalla humaloinnilla, mikä jättää miellyttävän katkeron. Kannattaa nauttia melko lämpimänä, jolloin saa oluesta paljon enemmän irti. Tämä tulee vielä lämmittämään mieltäni pakkasiltoina, mikäli se talvi sieltä joskus saapuu ja saattelee meikänkin talviunille.
Oo:(0-50)  RB


perjantai 8. marraskuuta 2013

Plevnan Siperia Imperial Stout

Imperial Stout
8%
Suomi/Tampere
Panimoravintola Plevna (Koskipanimo)
0,33l

Alkon jouluoluet 2013 4,5e/0,33l

Siperian tulo alkon jouluolut valikoimaan oli oikein mieluisa ja kauan odotettu uutinen. Siperiaa ei ole aikaisemmin saanut pullosta, mutta nyt se levinnyt 11500 pullon voimalla kaikkialle suomeen, kaikille hyvien oluiden ystäville. Bourbontynnyri kypsytettyä Siperia Hanniukua sai arkadian alkosta 2010 (460plo) Ja hintaa oli lätkäisty 0,5l pullolle 18.21e, yhden kerkesin aikoinaan maistaa ja hyväähän tuo oli. Siperia on pullotettu Nokian Panimolla se on myös saanut uuden etiketin. Katkeroa oluelle antaa: Tomahawk, Simcoe ja Amarillo.

Lasissa arvostettua, pikimustaa Imperial Stoutia Plevnalta, runsaalla ja melko kestävällä beigellä vaahdolla, mikä jättää ohuen kerrostuman pinnalle. Makea ja paahteinen tuoksu, missä myös greippistä ja havuista humalaa, sekä hentoa lämmitävää alkoholia ja kaakaota. Maussa paahteisen palanutta mallasta, tummaa suklaata, yrttistä ja kevyen havuista humalointia, sekä makeaa ja kypsän hedelmäistä hiivaisuutta. Tuntumaltaan ei täyteläisintä, mutta miellyttävän öljyinen ja makeahko nautinto. Myös ohut, sekä kevyen pistelevä hiilihapokkuus parantaa tuntumaa. Lopussa valloilleen pääsevä humalointi on todella voimakas ja kuivattava, eikä nielua kutkuttava katkero meinaa antaa periksi, ehkä omaan makuuni vähän turhan härski, mutta on se vaan aivan loistava IS ja hienoa on saada tätä mestariteosta alkosta. Sixi lähti heti kättelyssä, mutta muutaman voisi vielä hakea kellariin, vielä kun riittää.. Kannattaa olla nopea, tuskin montaa kuukautta pullot alkon hyllyillä pölyttyy. 
Oo:(0-50)  RB



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Lervig Brewers Reserve Galaxy IPA

India Pale Ale
6,5%
Norja/Stavanger
Lervig Aktiebryggeri
0,33l
IBU:100

Alko Arkadian erikoisvalikoima 4,29e/0,33l

Muutamia Lervigin tuotteita on ruokakaupassa tullut vastaan, mutta arkadian erikoisvalikoimasta löytyvällä Galaxy IPAlla lähdin kyseisen panimon tuotteita testaamaan. Tämä single hop ipa on humaloitu 100 ibun verran, pelkästään Australialaisella Galaxy-lajikkeella.

Samea ja oranssinen IPA. Pinnalle muodostuu niukka, mutta kestävä vaalea vaahto. Tuoksussa hedelmäistä karkkia, makeaa greippiä ja miellyttävän raikasta trooppisuutta. Maussa runsaampaa ja happamampaa greippisyyttä, sekä maltaista leipäisyyttä, kevyttä parfyymia ja kypsää hedelmäisyyttä. Suuntuntuma on keskitäyteläinen ja erittäin hapokas. Kuivattavaa ja melko voimakasta humalaa riittää runsaasti, mutta 100ibu nähden kuitenkin melko maltillista. Hyvä hedelmäinen jälkimaku, minkä tukeva katkero saattelee loppuun. Maukas ja tasapainoinen ipa, mistä kuitenkin puuttui se jokin... jouluolut valikoimaan on tulossa Lervigin Winter Ale, mikä pitää ottaa myös testiin. 
Oo:(0-50)  RB