maanantai 23. joulukuuta 2013

Abbaye Des Rocs Spéciale Noël

Belgityylinen vahva ale
9%
Belgia/Montignies-sur-Roc
Brasserie de I'Abbaye Des Rocs
0,33l

Ulkomailta

Hieman jouluolutta myös ulkomailta tilattuna. Abbaye Des Rocs on perustettu v.1979, jolloin olutta valmistettiin, vain 50 litraa joka toinen viikko. Vuosien mittaan tuotanto on kasvanut huomattavasti ja panimolta on sittemmin tullut lukuisia, arvostustakin niittäneitä tuotteita. Spéciale Noël pohjautuu ilmeisesti Abbaye Des Rocs Brunen, mikä on pantu seitsemällä eri maltaalla ja Belgialaisilla, Saksalaisilla, sekä Tsekkiläisillä humalilla, joitain mausteita unohtamatta. Tähän keitokseen on luultavasti mausteita lisätty aavistus enemmän.. Korjatkaa jos olen väärässä, ensimmäinen Abbaye Des Rocs käsittelyssä..

Ulkonäöltään tämä jouluspesiaali on hyvin tummanruskea, miltei musta. Lasiin muodostuu runsas vaalea vaahto, mikä pysyttelee pitkään ja jättää tukevan kerrostuman pinnalle. Tuoksutellessa nenään kantautuu makeaa ja kevyttä mausteisuutta, ei niinkään jouluisia. Tumma hedelmäisyys myös tukevana, hennon happamuuden kanssa. Maun puolella jatketaan mausteiden parissa, mutta miellyttävän maltillisena, taustalta löytyy myös appelsiinia, upeaa kypsää hedelmäisyyttä ja belgihiivaista happamuutta. Alkoholin maku käväisee lopussa ja tuntuu rintaa lämmittävänä, sekä mieltä. Miellyttävän runsas ja pistelevän kupliva tuntuma, makeutta löytyy kohtalaisesti, mutta taittuu lopussa humaloinnin kuivattamaksi, mistä jää mieto katkero. Todella upea ja tasapainoinen olut, mitä ei liika mausteisuus tai humalointi hallitse. Abbaye Des Rocs Brune jäi näin joulun alla myöhempiin hetkiin. Mielellään näkisin tämän joskus alkon jouluvalikoimassa. Tämän myötä toivotan kaikille tasapuolisesti Hyvää joulua! 
Oo:(0-50)  RB 





3 kommenttia:

  1. Mitenkäs noita tilais ulkomailta ja mistä? Tämä kysymys on pitkään askarruttanut minua, voisitko hieman valaista asiaa? :) Netissä on joitain sivustoja mistä voi tilata, mutta en tiedä juurikaan niiden toimivuudesta ja muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bierkompass, Bierzwerge ja Sauvre Bierestä on tullut tilailtua. Maksaminen onnistuu paypalin kautta tai luottokortilla. Paketti toimitetaan yleensä kotiovelle. Jos olet rekisteröitynyt olutoppaan foorumille, löytyy: keskustelufoorumi/sekalaiset/vain rekisteröityneille -runsaasti infoa ja postitushintoja.

      Poista