lauantai 28. kesäkuuta 2014

Ballast Point Big Eye IPA

India Pale Ale
7%
USA/San Diego, California
0,355l

Ulkomailta

Pari viikkoa sitten Ranskalainen nettipuoti sai myyntiin kasan mielenkiintoisia Amerikkalaisia oluita, joita harvemmin myydään euroopassa, kuten: Dogfish Head, AleSmith, tai vaikka nyt vuorossa oleva San Diegolainen Ballast Point. Sivuilla kävi kova kuhina, mutta muutaman ihan mielenkiintoisen sain poimittua, ennen kuin harvinaisimmat myytiin loppuun. Yksi näistä on Ballast Pointin Big Eye IPA, mikä on länsirannikon tyyliin aromi -ja kuivahumaloitu amerikkalaisilla Columbus ja Centennial -lajikkeilla, joista olut on saanut rapsakat 71 ibua.


Big Eye on lasissa kuparinvärinen ja kirkas, nätti vaahto muodostuu tiiviinä ja kestävänä oluen päälle, missä myös pysyy sitkeänä. Raikas kiva tuoksu, missä sitruksista ja trooppista humalaa, myös kypsä hedelmäisyys löytyy makeana taustalta, makean toffeen kera. Maultaan aluksi hyvin sitruksinen, mikä karkaa kuitenkin nopeasti alkoholin ja maltaisuuden puolelle. Jälkimakuun nousee vielä hapanta greippiä. Runkoa Big Eyessä on aika mukavasti ja hiilihapot esiintyvät pehmeän pistelevinä, rapsakas humalointi vielä päättää siemauksen kuivattavaan katkeroon - miellyttävään sellaiseen. BE:n tuoksu lupaili hieman enemmän, mitä maku antoi, hyvä mallaspohja tosin korjasi hieman asiaa. Kyllähän näitä länsirannikon ipoja kumoisi useamminkin.
Oo:(0-50)  RB



tiistai 24. kesäkuuta 2014

De Molen Moord & Brand Bourbon BA

Imperial Stout
10,8%
Hollanti/Bodegraven
0,33l
IBU:112

Ulkomailta

Juhannus lusittu ja ilmat pohjanmaalla todella paskat, niin kuin vissiin joka puolella.. Vaaleita oluita tuli myös nautittua enemmän, kuin tarpeeksi, joten taitaa olla sopiva aika ottaa yksi hieman tukevampi ja paahteisempi tapaus tähän väliin. Kaapissani on nököttänyt jo pitemmänkin aikaa kasa erillaisia De Molenin tummia oluita ja mikäs sen parempaa, kuin bourbon tynnyrissä kypsytetty hiljalleen nautittava imperial stout, jalkapallo ja 112 ibua, Columbus ja Apollo -humalista.


Lasiin valuu mustaa nektaria, muodostaen parin sentin kokoisen tiiviin ja melko kestävän beigen vaahdon. Tuoksu on voimakkaan bourbon-arominen -omenaa, vaniljaa ja toffeeta. Taustalta pääsee vielä suklainen paahteisuus hieman kurkistamaan - kylläpäs herahti vesi kielelle. Maussa palanutta ja savuista maltaisuutta jo hieman enemmän, vaikka hedelmäinen bourbon löytyykin vaivatta, molemmat kuitenkin täydellisessä harmoniassa. Jälkimakuun kehittyy vielä vahvan kahvin vivahteita, sekä lämmittävää alkoholia, bourbonia unohtamatta. Suuntuntuma on erittäin makea ja siirappisen paksu, ohut hiilihappoisuus asettuu täydellisesti suuhun ja katkero puree pehmeänä kitalakeen, bourbonviskin viimeistellessä vielä siemauksen loppuun. Kuten edeltä voi lukea on bourbon melkoisen voimakasta, mutta todella hyvässä balanssissa itse oluen kanssa, sanoisin että oikein nautinnollinen olut, siis jos pitää alkuunkaan tuosta amerikkalaisesta bourbon viskistä.
RB




tiistai 17. kesäkuuta 2014

Nøgne Ø Asian Pale Ale

Aromatisoitu olut
4,5%
Norja/Grimstad
0,5l
IBU:10

CM-Sello 5,59e/0,5l

Uusi Nøgne Ø pisti ilokseni silmään tutkaillessani Sellon cittarin olutvalikoimaa ja jos edellinen Nøgnen maitokauppauutuus, 13 eri humalan Global Pale Ale oli erikoinen tapaus, niin Asian Pale Ale on vähintään yhtä mielenkiintoinen, sillä oluen maustamiseen käytetyt: sitruunaruoho, kitkerä appelsiinin kuori ja bergamotin lehdet tuottavat taatusti uuden olut-elämyksen. Sitruksinen Pale Ale on saanut vielä humalikseen: Pacifica, -Cascade ja Nelson Sauvin -humalat.


Lasissa NØn uusi tuttavuus on oranssinen ja hyvin samea. Vaahtoa muodostuu melko runsaasti ja oikein pitkäkestoisena. Tuoksussa sitrus jyrää teemäisenä ja saippuaisena, oikeastaan mikään muu pääse läpi. Maku muistuttaa jo enemmän olutta; kevyen maltaisuuden takaa nousee humalaa sitruksisena ja trooppisena -mandariinia, appelsiinia ja sitruunaa myös melkoisesti, mutta ihan asiallisena. Suuntuntuma on hyvin kevyt, mutta pistelevän hiilihappoinen, hento katkerokin jää kihelmöimään nieluun vielä toviksi. Asian Pale Ale on mielenkiintoinen tapaus Nøgnelta, oikein kylmänä mainio kesäolut ja aasialaisen tai miksei grillisafkan kanssa, sopivan kevyt ja raikas. Saattaa olla että tulee ostettua jatkossakin.
Oo:(0-50)  RB



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

BrewDog Hello My Name is Päivi

Double IPA
8,2%
Skotlanti/Aberdeenshire, Ellon
0,33l
IBU:70

Alko Pitäjänmäki 5,95e/0,33l

Saanko esitellä Päivin! Päivi on Skotlantilaisen Punk-panimo BrewDogin, Hello my name is -olutsarjan seitsemäs olut. Aikaisempia Hello my name is -oluita on pantu: Skotlantiin Beastie (Karhunvadelma),-Norjaan Mette-Marit (Puolukka),-Ruotsiin Ingrid (Lakka),-Venäjälle Vladimir (Palsamiköynnös), sekä yhteistyössä Evil Twinin kanssa Tanskaan Sonja (Mustikka) ja 2Cabecasin kanssa Brasiliaan Zé (Passion) ja nyt (vihdoin) saatiin oma myös tänne kotosuomeen. Päivi on rapsakka 70ibun tyrnimarjoilla maustettu tupla-ipa, mikä on humaloitu Equinox, Centennial, Simcoe ja Citra -lajikkeilla.


Ulkonäöltään Päivi on kirkas meripihkanvärinen, nätillä ja kermaisella vaahtokukalla, mikä tosin laskee aika nopeasti jättäen ohuen, mutta tukevan kerroksen. Tuoksultaan Päivi on havuisen ja greippisen humalainen, mutta ei kovinkaan voimakas, taustalla karamellistä mallasta ja marjaisaa happamuutta ihan mukavasti. Maussa humala pureutuu sitruksisena ja pehmeänä, myös tyrninen marjamehu on helposti löydettävissä, toffeisen maltaisuuden kera. Pakkaa tosin hieman sekoittaa voimakas saippuaisuus, mistä en liiemmin välitä, sekä välillä hyvinkin vahva alkoholin läsnäolo. Tuo saippua jää vielä tyrnisen happamuuden kanssa jälkimakuun. Lämmetessä olut kääntyy hieman parempaan suuntaan ja tyrninen maku voimistuu. Päivin runko ja makeus on mielestäni sopivan täyteläistä ja hiilihappojakin löytyy maltillisesti, eikä oikeastaan humalista kehittyvä katkerokaan jätä kylmäksi, vaikka aromit ei ollutkaan ihan omaan makuuni ja tyrniä olisi voinut olla vieläkin enemmän, vaikka nytkin sen pystyi sieltä helposti löytämään. Päivin hintaa en edulliseksi kuvitellutkaan, niin en siitä valita, mutta kahta enempää tuskin tulen ostamaan.
Oo:(0-50)  RB


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Stadin West Coast Session IPA

Session IPA
4,5%
Suomi/Helsinki
0,33l
IBU:50
Erä #573

K-Supermarket Kamppi 5,2e/0,33l

Muutama pullo löytyi tätä stadilaista Kampin K-kaupasta, melko suolaiseen hintaan. Aluksi meinasin jättää ostamatta, sillä uusimmat kauppavahvuiset StaPan oluet, eivät ole oikeen napanneet, mutta tämän etiketissä oli muutama taikasana, minkä takia en voinut jättää testaamatta: West Coast ja IPA.


Pullosta kaatuu lasiin kuparista ja hieman sameahkoa olutta, mihin muodostuu keskikokoinen tiivis vaahto, mikä säilyy pitkään lasissa. Tuoksussa ei juurikaan amerikkalaiset länsirannikon humalat hurraa, enenmmänkin happaman maltainen ja heinäisen humalainen, jonkin verran myös toffeeta. Maun puolella maltaisuus yhä päällimmäisena, leipäisenä, humalaa aavistus tuoksua enemmän, ehkä jopa sitruksisena, mutta todella vaisuksi jää. Runkoa tästä StaPasta löytyy kohtalaisesti, mutta hiilihapot jäävät (taas) todella olemattomiksi, eikä lopussa kehittyvä katkerokaan aiheuta kummoista reaktiota. Olut muistutti enemmän brittiläistä alea, kuin jenkkityylistä Session IPAa. Panimon World Pale Alessa samankaltaisia "vikoja" Suosittelen ennemin ostamaan Foundersin All Day IPAn. 
Oo:(0-50)  RB


torstai 12. kesäkuuta 2014

Lagunitas Sucks

Double IPA
7,9%
USA/Petaluma, California
0,355l
IBU:63

Systembolaget

Lagunitas Sucks pantiin alunperin korvaavamaan panimon suosittu kausiolut Brown Shugga, minkä valmistus täytyi keskeytettää uuden panimon rakentamisen ajaksi. Uuden panimon myötä Brown Shuggan valmistamista luonnollisesti jatkettiin ja niin myös korvaajan, sillä siitäkin taidettiin pitää. Olut tunnetaan myös nimillä: Holiday Ale, Holiday Leftover Ale tai Brown Sugar Substitute.


Lasissa kirkasta ja kullanväristä olutta, täyteläisellä ja pitkäkestoisella vaahdolla. Tuoksussa kypsää ja makeaa mangoa, kirpeää sitrusta, sekä trooppista hedelmää -oikein hyvä tuoksu. Suussa humalaa tukevan sitruksisena, trooppisen hedeläisenä ja hieman pihkaisena. Parfyymia ei pahemmin kehity, mikä hyvä ja hento alkoholin häivähdyskin katoaa nopeasti rapsakan humalan aromien alle. Jälkimakuun jää pyörimään vielä toffeista maltaisuutta. Runkoa korvaajasta löytyy mukavasti, vaikka hiilihappaoja löytyykin runsaan pistelevinä. Katkero, mikä kehittyy lopussa tästä upeasta humaloinnista on hyvin äkäinen, mutta se kuitenkin tasoittuu nopeasti ja jää säilymään pehmenä nieluun. Tuoksultaan ja maultaan Sucks on aisteja hivelevä, mutta katkero saattaa tosin tuottaa joillekin vaivaa. Paras Lagunitas tähän menessä.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Two Roads Road 2 Ruin

Double IPA
7,6%
USA/Stratford, Connecticut
0,355l

Kitty's 9,90e/0,355l

99 eri amerikkalaista olutta olen (jo) blogiini arvioinut, joten ajattelin juhlistaa sadatta olutta jollain erikoisella ja tämä voisi olla vaikka pitkään himoimani Goose Islandin Bourbon County Stout. Kitty's, Helsingissä on ainoita paikkoja, missä olen kuullut että tätä voisi vielä olla, joten viime perjantaina, ennen firman kesäjuhlia päätin siellä sitten piipahtaa, mutta eihän sitä tietenkään enää löytynyt. Sadannen jenkin virkaa sai siis toimittaa Two Roads -panimon Road 2 Ruin, mikä on amerikkalaisilla Summit, Palisade, Cascade ja Magnum -humalilla marinoitu tupla-ipa.

Hämärässä valossa näyttää tummankupariselta ja hieman samealta. Vaahtopää pysyy isokuplaisena tanakasti oluen päällä. Tuoksussa tuoretta trooppista hedelmää, havunneulasia ja makean karamellistä mallasta, jälkeenpäin vielä sitrustakin - ei paha ollenkaan. Maun puolella humalaa löytyy tukevan greippisenä ja havuisena, alkoholi puskee melkoisen äkäisesti kuitenkin taustalta ja hukuttaa upeat aromit alleen. Jälkimakuun kehittyy vielä passionia, sekä mangoa, mutta ei pysty korjaamaan enään viinan huuruja. Suuntuntuma keskitäyteläinen ja hyvin matalahiilihappoinen. Humalointi on miellyttävän rapsakkaa ja pehmeää, sekä sopivan pitkäkestoista. Harmi kuitenkin, ettei oluen upea humalointi tai runko pystynyt peittämään, näinkin "matalia" vitamiinejä.
Oo:(0-50)  RB


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Beer Hunter's Mufloni Säppi APA

American Pale Ale
6%
Suomi/Pori
0,33l
IBU:66

Alko Pitäjänmäki 3,37e/0,33l

Alkon kesäolutvalikoima on tänä vuonna melkoisen surkea, eli ihan hyvä että Säppi saatiin valikoimaan juurikin nyt kesäkaudelle. Jos palaset osuvat kohdalleen, saattaa Säppi APA:sta tulla tämän kesän hitti, niin jos vain tavaraa riittää. Panimon CCCCC IPA oli/on ollut aikamoinen menestys, joten saa nähdä yltääkö säppi yhtä korkealle. Säpin 66 ibua on rutistettu Chinook, Nugget ja Columbus -humalista.


Lasissa Säppi on vaaleanrusehtava ja samea, nätillä ja tiiviillä vaahtokukalla, mikä viipyilee pitkään oluen päällä. Upea tuoksu, missä trooppista ja kypsää hedelmää ja havumetsän hekumaa, taaempana myös greipin kuorta. Jos tuoksu oli upea, niin eipä maussakaan moittimista ole: Toffeista maltaisuutta aika tukevasti ja humalaa herkullisen havuisena ja kypsän mangoisena, nopea parfyymin häivähdyskin, mutta alkoholia ei juurikaan esiinny. Runkoa oluesta löytyy sopivasti, mutta hiilihappoja olisi voinut olla omaan makuun enemmän, kun nyt jäi melko flätiksi. Humalointi puolestaan mukavan rapsakkaa ja kuivattavaa, mikä jää karvastamaan tuntuvasti. Säppi on loistavasti humaloitu ja kesäisen raikas APA, mitä tulee todellakin nautittua useampaakin otteeseen, sillä sitä löytyy jopa pienestä lähialkostani ja hinta on sopiva suurempaankin kulutukseen.
Oo:(0-50)  RB



torstai 5. kesäkuuta 2014

Brooklyn American Ale

American Pale Ale
4,5%
USA/New York, Brooklyn
0,355l

S-Pitäjänmäki 2,88e/0,355l

Ruotsin markkinoille pantua, Amerikkalaista ipaa tulikin tuossa jo maisteltua, mutta onhan meidänkin ruokakauppamarkkinoilla yksi olut, mikä on pantu pelkästään Suomeen: Brooklyn American Ale, tätä löytyy ainakin S -puolelta ihan kiitettävästi. Brooklyn Breweryn American Ale on miedompi ja hieman humaloidumpi versio (enemmän Cascade & Amarillo) panimon 5% Summer Alesta. Oluen pohjana toimii brittityylinen ale ja humalina Amerikkalaiset; Amarillo, Fuggle ja Cascade -humalat, sekä Saksalainen Perle.


Ulkonäöltään American Ale on kirkas ja kuparinvärinen, tiiviillä ja melko pitkäkestoisella vaahtopäällä. Tuoksultaan leipäinen ja keitetyn riisinen, myös havuista humalaa löytyy, mutta todella niukasti. Maun puolella metallista maltaisuutta, hapanta hedelmää, sekä saippuaista ja hennon pihkaista humalaa. Suuntuntuma kevyt ja runsaan hiilihappoinen, jonkinmoista karkeroa kyllä kehittyy loppua kohde, mutta aika pliisuksi jää. Amarillon ja Cascaden tuoma "amerikkalaisuus" tuntui olevan kaukana tästä tapauksesta. Näin kesällä toki menee janoon, mutta löytyy kaupasta samasta hintaluokasta paljon parempaa ja halvempaakin.
Oo:(0-50)  RB


keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hiisi Kiira

Aromatisoitu olut/Dark Ale
4,5%
Suomi/Jyväskylä
333ml

Fröökynän Herkku 4,5e/333ml

Fröökynän Herkusta hommatuista Hiisiläistä on jäljellä vielä yksi olut; Kiira. Kiira on kauppavahvuinen Dark Ale, mikä on maustettu lakritsijuurella. Oluen päämausteesta, eli käytetyistä humalista ei löydy tietoa, mutta no worries, jälleen on uusia olutkokemuksia luvassa.


Lasissa hyvin tummaa ja runsasvaahtoista olutta. Tuoksussa makeaa ja kevyttä paahteisuutta, maitohappoa, sekä hyvin ohutta salmiakkia. Maultaan aluksi hieman paahteinen, mutta muuttuu nopeasti aika metalliseksi, mikä tosin vaivaa vain hetken ja kääntyy sitten siirappiseksi ja hedelmäiseksi. Lämmetessä nousee jopa makeaa lakritsiakin, kun kylmempänä pysyy täysin piilossa. Kiiran runko on mukavan täyteläinen ja hieman makea. Hiilihappoja maltillisesti ja katkeroa muodostuu miellyttävän tukevasti ja jää vielä hyväksi toviksi. Tuota metallisuutta lukuunottamatta Kiira oli oikein hyvänmakuinen olut. Lakritsi pysyi maltillisena, eikä jyränny kaikkea alleen. Tätä mielellään ottaisin toisenkin.
Oo:(0-50)  RB


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Lagunitas New DogTown Pale Ale

American Pale Ale
5,9%
USA/Petaluma, California
0,355l

Systembolaget

New DogTown on uusi versio alkuperäisestä DogTown Pale Alesta. Tämä APA on hybridi panimon vanhasta DogTownista, sekä 7,8% Kill Ugly Radio -IPA kausioluesta, minkä valmistus on jo lopetettu. Systembolagetista ostetun pullon prosentit on 5,9%, kun taas muualla ilmoitetaan sen olevan 6,1%, mikä on melko lähellä panimon IPAn 6,2%, mutta liekö tämäkin joku erikoispainos pelkästään länsinaapurin markkinoille?


Lasiin kaatuu kirkasta ja vaaleanoranssista olutta, nätillä ja timmillä vaahdolla, mikä pysyy hienosti lasissa. Tuoksultaan samankaltainen panimon ipan kanssa, mutta havuinen ja greippinen humala tuntuu tulevan hieman paremmin esiin, myös makeaa karamellistä mallasta tuntuvasti. Maultaan mukavan havumetsäinen ja  tukevan maltainen, saippuaisuus käväisee nopeasti, mutta taittuu nopeasti happaman greippiseksi ja jää pysymään jälkimakuun. Runkoa oluesta löytyy riittävästi ja hiilihappojen pistely on pehmeää. Humalointi puolestaan erittäin rapsakkaa ja melkoisen kuivattavaa, mikä jää vielä tuntumaan kivasti. New DogTownissa on mielestäni voimakkaampi ja raikkaampi humalointi, kuin IPAssa, mikä tekee tästä hieman paremman.
Oo:(0-50)  RB