lauantai 4. tammikuuta 2014

Lagunitas Maximus

Double IPA
8,2%
USA/Petaluma, California
0,355l
IBU:72

Systembolaget

Joulun alla isoveli käväisi länsinaapurimme Systembolagetissa ja kantoi meikälle selkä vääränä laatikollisen verran mielenkiintoisia ja ennenmaistamattomia oluita. Californialaisen Lagunitaksen tupla ipa valikoitui lootasta ensimmäisenä. Oluesta liikkuu sellaisia varoituksia, että runsaan humaloinnin vuoksi hampaista saattaa lähteä kiille..eli eikun naamaa.

Ulkonäöltään Maximus on kirkas ja kuparinvärinen, lasiin muodostuu runsas ja hyvin pitkäkestoinen vaahto. Komean näköinen paketti. Tuoksu erittäin havuinen ja makean hunajainen. Hapanta greippisyyttä, ohuine parfyymeineen taustalla, ehkä aavistus myös karamellisyyttä. Hunajaisuutta myös maussa, mutta tukeva pihkaisuus kuitenkin päällimmäisenä. Parfyymi jäänyt selvästi taaemmas ja sitruksista humalointia nyt enemmän ja pysyy jälkimaussa oikein maukkaana. Suuntuntumaltaan makea ja kohtalaisen täyteläinen, kevyellä hiilihappoisuudella ja voimakkaalla humaloinnilla, mikä kuitenkin pysyy nätisti tasapainossa, eikä sulata kiilteitä hampaista. Miellyttävä katkero vielä saattelee nautinnon loppuun. Mielestäni oikein loistava DIPA, missä alkoholi pysyy piilossa, eikä humalointi tai liian tukeva maltaisuus dominoi koko pakettia. Mielelläni joisin toisenkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti