Black IPA
7,3%
Tanska/Kööpenhamina
Mikkeller
0,33l
IBU:72
Alkon käsityöoluet 2013 5,02e/0,33l
Pantu Belgiassa
De Proefbrouwerij:lla
Viidentenä ja tältä erää viimeisenä käsityöoluena on vuorossa ensimmäinen ulkolainen olut kahdesta. Mikkellerin musta ipa oli mukava lisä kotimaisten lisäksi. Toinen ulkolainen on Nörrebron luomu Brown Ale, minkä jätin ainakin toistaiseksi vielä hyllyyn, kuten muutaman muunki. Black IPA kaatuu lasiin sysimustana. Lasiin muodostuu jättimäinen beige vaahto, minkä laskeutuminen kestää luultavasti koko illan. Kun vaahto on hieman laskeutunut ja nokan pääsee työntämään lasiin, voi havaita kevyen paahteista, havuista, sitruksisen humaloitua, sekä greippisen hapanta ja raikasta tuoksua. Makupuolella mennään myös paahtuneen maltaan jäljillä, missä myös ruisleipää, hapanta sitrusta, havumetsää, sekä suklaisia vivahteita. Suuntuntumaltaan melko täyteläinen, vaikka ärhäkkä ja runsas humalointi lisäävätkin paksuutta. Matalan pistelevä hapokkuus häviää loppuunmyöten kokonaan, sekä humalointi jää tuntumaan pitkäksi aikaa nieluun. Haastava ja hieman paahteisempi IPA ei varmaan kaikille laske, mutta omasta mielestäni upea olut.
Oo:(0-50) RB
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Sierra Nevada Torpedo Extra IPA
India Pale Ale
7,2%
USA/Chico, California
Sierra Nevada Brewing Company
0,350l
IBU:70
Systembolaget, Tukholma n.3,25e/0,350l
Lisää ruotsin tuliaisia vuorossa. Vuonna 2010 on torpedo ollut Alkonkin valikoimassa, mutta jäi silloin ostamatta, ehkäpä saadan vielä joskus uudestaan. Itse olen juonut tämän aikaisemmin Helsinki-Vantaalla, Oak Barrelissa aamupalaksi. Sen verran hyvää tavaraa oli, joten piti ottaa naapurista pullo matkaan arvioitavaksi. Kuparinvärinen ja hieman samea olut kaatuu lasiin, muodostaen runsaan ja todella pitkään kestävän vaahdon. Voimakkaan humaloitu tuoksu, missä sitruksista happamuutta, makeaa mallasta ja kuivattua hedelmää. Maussa ruohoista ja hieman yrttistä humalaa, hapanta hiivaisuutta, greipin hapokkuutta ja runsasta maltaisuutta. Täyteläinen tuntuma ja erittäin paksu, sekä pitkä humalan katkero, pistelevällä ja raikkaalla hapokkuudella, takaavat hitaasti nautittavan humalapommin. Saisi tulla takas Alkon valikoimaan ja alle 4e hintalappu kylkeen, niin olisi taattu menestys.

perjantai 8. maaliskuuta 2013
Stone Pale Ale
American Pale Ale
5,4%
USA/Escondido, California
Stone Brewing Co.
0,355l
IBU:41
Alko Arkadian erikoisvalikoima 5,65e/0,355l
Kalifornialaispanimon oluita on pukannut tasaiseen tahtiin vuoden alusta ja lisää on tulossa. Kaipaamani Ruination IPA saapuu arkun hyllyille maaliskuun puolessa välissä, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt vuorossa Amerikkalainen Pale Ale tyylinen olut, mikä pääsee kisaamaan parhaasta jenkki Pale Alen tittelistä. Tällä hetkellä North Coastin Red Seal Ale on mielestäni ollut paras.
Stonen APA valuu lasiin punertavanruskeana ja hiivahiutaleilla koristeltuna. Vaahtopää on matala, mutta melko kauan kestävä. Mieto tuoksu, missä leipäistä maltaisuutta, sitruksista humalaa, hieman saippuaisuutta, sekä happamuutta. Maussa kevyttä, makeaa mallasta, toffeeta, yrttisyyttä ja ohutta greippisyyttä. Turhan tunkkainen, sekä humalointi myös hieman kateissa, eikä tuntumakaan ole kovin täyteläinen . Matala ja pistelevä hapokkuus, sekä yrttinen ja ruohoinen humalointi ei oikeen paranna pisteitä. Jäin kaipaamaan niitä hedelmäisiä ja sitruksisia tuoksuja/makuja. Ei missään nimessä parhaimpia maistamiani Pale Aleja.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Flying Dog Pearl Necklace Oyster Stout
Dry Stout
5,5%
USA/Frederick, Maryland
Flying Dog Brewery
0,355l
Ulkomailta
Rappahannock -joen ostereilla "maustettua" stoutia olisi tarjolla tänään. Taitaa olla ensimmäinen maistamani oyster stout, vaikka ainakin yksi osteristoutti onkin sillointällöin osunut silmään ruokakaupan hyllyllä. Eiku kimppuun.. Mustaa olutta, kun kerran stoutia on. Runsaalla ja isokulpaisella beigellä vaahdolla, mikä laskeutuu nopeasti tiiviiksi kerroksesksi. Tuoksultaan kevyen paahteinen, kahvinen, suklainen ja ruisleipäinen. Maultaan pehmeän maitosuklainen, mämminen, puumaista humalaa, sekä paahteisuutta. Sopivan täyteläinen stoutiksi ja melko tukeva humalointi täydentää runkoa. Reilusti hapokkuutta ja kevyesti happamuutta. En tiedä mitenkä ostereiden pitäisi vaikuttaa makuun, mutta eivät ne ainakaan pilannut olutta. Ihan kelpo ja helppo stoutti.

lauantai 2. maaliskuuta 2013
Nøgne Ø Imperial IPA #500
Double IPA
10%
Norja/Grimstad
Nøgne Ø
0,5l
Erä #678
IBU:100
Poistunut Alkon valikoimasta syyskuussa 2012. Hintaa oli 8,29e/0,5l kun tuli valikoimaan maaliskuussa 2011.
Pantu: 15.08.11 BBE: 15.08.2016
Valmistukseen on käytetty neljää viljaa: Ohraa, vehnää, ruista ja kauraa, sekä viittä eri humalaa: Chinook, simcoe, centennial, pacific gem ja nelson sauvinia. Hiivana Englantilaista Ale-hiivaa.
Reilu vuoden pullo on odotellut oikeaa hetkeä ja se on nyt. Korkki sihahtaa auki ja punertavan tummanruskeaa olutta valuu lasiin. Samean oluen pinnalle muodostuu parin sentin kokoinen vaahto, mikä muistuttaa enemmänkin kermavaahtoa ja pysyy pitkään. Tuoksultaan nektari on kuivatun luumuinen, ruohoinen, yrttinen, uunista tulleen tuorean leipäinen, sekä greippinen. Maultaan yrttisen humaloitu, mämminen, parfyyminen, maltainen ja kevyesti sherryinen. Todella tukevarunkoinen, makeahko ja öljyinen tuntuma. Hapokkuutta maltillisesti ja voimakkaan humaloitu pommi, mikä jää nieluun tuntumaan toviksi. Lämmetessä vitamiinit alkavat tulemaan esiin. Kaikinpuolin upea olut, mutta ei vedä vertoja Nøgnen #100, mikä oli melkeimpä täydellinen. Pullo sitä odottaa kellarissa hetkeään. Näitä kyllä tahtoo aina lisää!

Stone Levitation Ale
Amber Ale
4,4%
USA/Escondido, California
Stone Brewing Co.
0,355l
Prisma Kannelmäki 3,9e/0,355l
Talvella 2011/2012 törmäsin ekan kerran tähän olueeseen ja tykästyin siihen heti. Tänä talvena Arkadian jenkkiuutuuksien myötä on hyllyille saapunut jo neljä Stonen olutta ja ainakin yksi tulee vielä myöhemmin tässä kuussa, sekä Levitation Alea on taas saatavilla ruoka-kaupoista. Toivotaan, että saataisiin vielä Ruination IPA ;) ja paljon muitakin jenkki-uutuuksia Alkoon. Uusintamaistoon ja arvioitavaksi Levitation pääsi heti kun, sain vain haettua. Punertavanruskeata olutta valuu lasiin, jättäen matalan ja tiiviin vaahtokukan, mikä kuitenkin kestää melko pitkään. Tuoksu on greippisen hapan, sitruksisen humaloitu, hedelmäinen, sekä hieman teemäinen. Maultaan keksimäisen maltainen, passion hedelmäinen, pihkainen ja parfyyminen ei kuitenkaan mene saippuan puolelle. Reippaan täyteläinen tuntuma, miellyttävän pistelevää hapokkuutta, sekä yrttinen ja pitkähkö humalointi. Upea olut matalalla vitamiinipitoisuudella. Prismassa hintakin ihan ok.

perjantai 1. maaliskuuta 2013
Stadin Panimo American Saison
Saison
6,5%
Suomi/Helsinki
Stadin Panimo
0,33l
Erä #476-7D
IBU:32
Alkon Käsityöoluet 2013 5,03e/0,33l
Neljäntenä käsityöoluista on vuorossa StaPan American Saison, mikä on humaloitu Amerikkalaisilla humala-lajikkeilla. Aikaisemmin maistamani American -sarjan oluet ovat olleet kaikinpuolin hyviä. Syksyllä ´12 juomani Stadin Syys-Saisonin ei ollut ihan omaan makuuni, mutta katsotaan mihin tästä on. Lasissa olut edustaa sameana, punertavanruskeana. Vaahtokukka on jättimäinen ja tiivis, sekä pysyy melkein lasin tyhjentymiseen saakka. Hedelmäisen belgihiivan joukosta erottuu raikkkaan sitruksen ja kostean ruohon tuoksu. Maussa appelsiinin kuorta, makeaa mallasta, sitruksista humalaa, sekä samaa hedelmäistä hiivaisuutta. Sopivan täyteläinen runko ja raikkaan pistelevä hapokkuus saavat aikaan helposti nautittavan oluen. Humalointi on tukeva ja jää tuntmaan hetkeksi nieluun. Kun ilmat lämpenesivät, niin maistuisi vieläkin paremmalta. En jää odottelemaan..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)