10,5%
USA/Michigan, Grand Rapids
0,355l
IBU:90
Alkot pitkin Suomen 4,97e/0,355l
Kerran aikaisemmin päässyt maistamaan tätä herkkua ja se oli viime syksyisessä Suomen olutexpossa. Silloin hanasta laskettuna, illan ensimmäisenä ja aivan liian kylmänä. Kärsivällisyyteni ei riittänyt odottaa oluen lämpenemistä, joten jätin muistiinpanojen kirjaamisen väliin. Nyt uusi yritys ihan alkosta ostettuna ja muutama pullo samalla kellariin odottelemaan myöhempiä hetkiä. Foundersilta on tulossa alkoon vielä muutaman viikon sisällä Centennial IPA, jota myös odotellaan mielenkiinnolla. Sitten IS:
Mustaa olutta, minkä päälle muodostuu täydellisen tiivis ruskea vaahto, mikä ei meinaa laskea lainkaan ja kun vihdoin alkaa, jättää nättiä pitsiä pitkin lasin reunoja, todella upea ulkonäkö! Tuoksultaan hennon alkoholinen ja täyteläisen suklainen. Paahteisuus sopivan voimakasta, mikä ei käy liikaa päälle ja taustalla vielä vaniljaista kahvisuutta. Maussa maitosuklaisuus upeasti päällimmäisenä, heti perään tuntuvaa paahteisuutta ja makeaa taatelia. Jälkimaussa kevyttä alkoholia, sekä palanutta leipäisyyttä. Paahteisuus, humala, suklaisuus ja alkoholi tuntuu olevan miltei täydellisessä balanssissa. Suuntuntuma tahmaisen sokerinen ja täyteläinen, hiilihappoja hyvin kevyesti, miltei lainkaan. Katkero ei ollutkaan niin äkäistä, mitä muistelin olevan aikaisemmin, nyt oikeastaan erittäin miellyttävät 90 ibua. Juotavuus oikein helppoa, täydellinen nautiskeluolut, kaikenlisäksi hinta saatu mukavan alhaiseksi. Nyt taisi tulla melkein täyspotti, tykkäsin meinaa ihan helvetisti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti