keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Nørrebro Little Korkny Ale

Barley Wine
12%
Tanska/Kööpenhamina
Nørrebro Brykhus
0,6l

Ulkomailta (Tukholma, System)

Vintage 2009 ja vielä muutaman vuoden lisää saanut lepäillä veljen kätköissä. Nørrebron tuotteet ovat meikälle melko tuntemattomia, vaikka alkossa niitä on muutamia lähivuosina esiintynytkin, mutta pienen nettisurffailun jälkeen alkoi mielenkiintoni tätä arvostettua Barley Wineä kohtaan heräillä, vaikka vain vähän informaatiota olikin tarjolla. Ollut myös arkadian valikoimassa 2009 (180plo) silloiseen hintaan 22e. 

Väriltään tummanruskeata, hyvin niukalla ja nopeasti katoavalla vaahdolla. Erittäin makeahko tuoksu, missä runsaasti kuivattua luumua ja rusinaa, sekä käyneen hedelmäinen ja hiivainen, alkoholi jää myös nätisti peittoon. Maultaan todella tuhdin hedelmäinen ja sherryinen, vain vähän kevyttä ja lämmittävää alkoholia ja hieman hunajaisuutta. Tuntumaltaan täyteläisin olut, mitä on tullut vastaan, myös makeutta riittää runsaasti, mutta hapokkuus jää melko olemattomaksi.. hyvä niin. Pitkään pysyvä jälkimaku, missä  kirsikkaa ja makeaa karamellisuutta. Täyteläinen ja makea jälkiruokajuoma, minkä nautiskelussa voi vierähtää tovi jos toinenkin. Melko viininen ja haastava olutnautinto, vaikka alkoholi ei häiritsekään, mutta meikalle maistui ja meni kyllä heittämällä top5 maistamieni oluiden joukkoon. Muutama lisävuosi tehnyt luultavasti ihan hyvää tälle oluelle.
Oo:(0-50)  RB

     

tiistai 23. heinäkuuta 2013

To Øl Dangerously Close To Stupid

Double IPA
9,3%
Tanska/Kööpenhamina
To Øl
0,33l

Ulkomailta (Tallinna/Drinkshop)

Ipaa minkä runsas humalointi pitäsisi olla lähellä jopa tyhmyyden rajoja.. Näin lupaa nimi, etiketti ja sivut. Humalina on käytetty Centennial, sekä Citra-lajikkeita, joten pitäisi ainakin melko sitruksinen kyyti olla. Olut on pantu De Proefbrouwerij:lla Belgiassa.

Sameahkoa ja vaaleanoranssista olutta. Matalalla, mutta pitkäkestoisella vaalealla vaahdokkeella. Tuoksussa juuri sitä raikkaan sitruksista humalointia, sekä hedelmäistä hiivaisuutta ja tukevaa havuisuutta. Voimakkaan greippinen ja sitruunainen maku, missä myös trooppista hedelmäisyyttä, hentoa parfyymisyyttä ja alkoholisuutta, joista kumpikaan ei puske häiritsevästi esille, vaan pysyy runsaan sitrusaromisena. Melko paksuhko ja makean täyteläinen suuntuntuma, missä runsaasti hapokkuutta, sekä todella voimakasta sitruksista humalointia ja se kestää.. Kokonaisuudeltaan todella raikas ja helposti nautittava DIPA, jossa liika alkoholisuus ja parfyymisyys jää miltei kokonaan pois. Mielellään nauttisin tätä uudestaan, usein.
RB

  

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Schneider Weisse Tap X Mein Nelson Sauvin 2012

Weizenbock
7,3%
Saksa/Kelheim
Weissbierbruerei G. Schneider & Sohn
0,75l

Alko Arkadian erikoisvalikoima 13,09e/0,75l

Kovasti Schneider Weissen oluista pitäneenä, oli arkadiaan saapuneen Tap X:n maistaminen välttämätöntä. Tämä yksilö on ostettu silloin kun ensimmäinen satsi hyllytettiin, eli joskus syys/lokakuussa 2012. Humalina on käytetty Uusi-seelantilaista Nelson Sauvin -humalaa ja Saksalaista Hallertau -humalaa, sekä 40% ohraa ja 60% vehnää.

Hieman utuinen ja vaalean kuparinen olut, runsaalla ja pitkäkestoisella vaalealla vaahdolla. Tuoksultaan pehmeän maltainen, ruohoisen humalainen, sekä hedelmäisen hiivainen. Vehnän banaaniset ja happamat tuoksut olivat harmikseni totaalisesti kadoksissa. Maussa myös ruohoista, sekä yrttistä humalaa, sekä vain miedon vehnäinen makuhäivähdys. Alkoholi käväisee nopeasti, sekä hiivaista happamuutta on runsaasti. Kaipaisi hedelmäista banaanisuutta, mutta nyt jäi hieman ummehtuneeksi. Keskitäyteläinen ja melko raikas tuntuma. Matalalla, mutta kivan pistelevällä hapokkuudella. Humalointi voimistuu lopussa ja antaa mukavan katkeron. Oliko jo parhaan päivänsä nähnyt, vai kuuluuko vaan olla vähän "haastavampi" vehnäbokki? Kuitenkin mukavasti laski kuumana hellepäivänä alas. Tuskin tulee haettua uutta pulloa arkusta kokeiluun.
Oo:(0-50)  RB 


        

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

BrewDog / Three Floyds Bitch Please Islay

Barley Wine
13,5%
Skotlanti/Aberdeenshire, Ellon
USA/Indiana, Munster
BrewDog
Three Floyds Brewing Co.
0,33l

Ulkomailta (BrewDog Glasgow 2012)

Alunperin BrewDog ja 3floyds pani Bitch Pleasen, minkä valmistukseen lisättiin iso liuta eri ainesosia. Esimerkiksi runsaasti eri maltaita, myös Laphroaigin käyttämiä, sekä hattaraa, keksejä ja toffeeta. Humalana käytetty pelkkää Nelson Sauvin -humalaa. Tämä on siis sama olut, mutta se on viettänyt 18 kuukautta Laphroaigin tynnyrissä.


Kirkas ja punertavanruskea olut. Vaahto niukkaa, mutta melko pitkäkestoista. Tuoksussa voimakasta viskitoffeeta, savuisuutta, melkoista savuviskisyyttä, kuin miedompaa ja lantrattua Laphroaigin viskiä, sekä makeaa yrttisyyttä. Todella upean tuoksuinen. Sitten se maku.. liian palaneen puinen, alkoholi potkii melkoisesti, mutta ihan pilalla olut ei ole. Tuhtia ja savuista viskisyyttä, niistä pitäville, makeaa maltaisuutta, sekä mieto toffeisuus pehmentävät. Savuviskien fanina, pidin jollain oudolla tavalla myös mausta. Makea ja keskitäyteläinen tuntuma ja matalan hapokas. Miellyttävän pitkä savuviskinen ja toffeinen jälkimaku. Tosin runsas yrttinen humalointi ei mielestäni sopinut tähän makujen sekametelisoppaan. Melkoinen olutkokemus, mutta ei niin positiivinen, eikä missään nimessä niitä helpoimpia oluita. Melko pitkään meni yhden lasin tyhjennyksessä (sahtia toisessa). Taisi olla vielä ihan v**** kallis.
RB 



Mikkeller Beer Geek Breakfast

Stout
7,5%
Tanska/Kööpenhamina
Mikkeller
0,5l
Pantu: Nøgne Ø 20.2.2012 BBE: 20.2.2017
ERÄ #766A

Ulkomailta (Tallinna, Stockmann) ei muista hintaa.

Melkein vuoden oli BGB venaillut hetkeään, kunnes lastattiin veljen kanssa auto täyteen laatikoissa / hyllyillä marjailevia pulloja ja painuttiin viikoksi mökille tuhoamaan satsia. Mukaan sattui tietenkin matkalta vielä pari litraa sahtia ja West Coast IPAa. BGB:n valmistusaineisiin kuuluu liuta eri maltaita, Centennial & Cascade -humalat, Ale hiiva, sekä Gourmet kahvi. 

Reissun mustat..
Olut on väriltään todella mustaa, vaahto on nätti beigenvärinen ja erittäin pitkäkestoinen. Tuoksussa hieman savuisuutta, tummaa suklaata, miellyttävää makeaa kahvisuutta, sekä hedelmäistä hiivaisuutta. Maussa puolestaan voimakasta ja palanutta pannukahvia, mistä jää tukeva tummasuklainen maku, myös tummaa hedelmäisyyttä, sekä kevyttä alkoholin potkua. Ehdottomasti parhaimpia maistamiani kahvioluita. Keskitäyteläinen ja maitoinen tuntuma, mukavan matalalla hapokkuudella. Loppua kohden voimistuvaa humalointia, mutta jää sopivan pehmeäksi ja antaa tilaa pitkälle ja miellyttävälle kahvisuklaiselle jälkimaulle. Upean tasapainoinen olut! Olisi hienoa päästä maistamaan vielä sarjan muitakin tuotoksia, varsinkin tynnyriversioita. 
Oo:(0-50)  RB


 

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ægir Lynchburg Natt Barrel Aged Imperial Porter

Imperial porter
10%
Norja/Flåm
Ægir Bryggeri
0,5l

Alko Arkadian erikoisvalikoima 24,50e/0,5l

Mökkiviikko veljen kanssa, joten muutamia herkkuja sattui matkaan mukaan. Ensimmäisenä maistelussa oli Arkadian erikoisvalikoimaan toukokuussa saapunut, ökyhintainen barrel aged versio Natt Imperial Porterista. Ratebeerin mukaan kypsytyksessä on käytetty Jack Danielsin tynnyreitä.


Huoneenlämpöinen Natt katuu lasiin hieman valoa päästävän mustana. Vaahtoa kasaantuu niukka beige kerrostuma, mikä katoaa kuitenkin nopeasti. Tuoksussa runsaasti bourbon-maista vaniljaa, puuta, sekä kevyttä paahteisuutta. Maussa bourbonin aromit, ovat vieläkin runsaammin esillä, myöskin makeaa hilloisuutta, paahteista maltaisuutta, tukevaa puumaisuutta ja toffeeta löydettävissä. Tuntuma jää harmillisen vetiseksi ja kevyeksi, sekä alkohoisuus on todella viskistä. Hapokkuus matalaa, mutta kuitenkin melko pistelevää. Jälkimaussa miellyttävää bourbonin toffeisuutta ja vaniljaa. Kohtalaista humalan katkeroa vasta lopussa. Runsaan bourbon-arominen porter, mikä olisi kaivannut lisää täyteläisyyttä. Hintaa myös melkoisesti, joten jakaminen tuntuu järkevältä.
Oo:(0-50)  RB


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Plevnan Barley Wine 2012

Barley Wine
10%
Suomi/Tampere
Panimoravintola Plevna (Koskipanimo)
0,33l
IBU:50

Alko Arkadian erikoisvalikoima 8,06e/0,33l

Tämä 9kk entisissä sherrytynnyreissä asustanut Barley Wine on jo tovin joutunut venailla jääkaapissa hetkeään. Suurena "Sherry Cask" viskien ystävänä on hienoa päästä maistamaan myös Sherrykypsytettyä olutta ja vielä kotimaista! Plevnan Barley Wine on ollut myös hanassa, mutta sitä ei oltu käytetty tynnyreissä.

Todella tummanruskeata, punertavalla sävyllä ja vaahto on miltei olematonta (jäi melko kylmäksi). Tuoksultaan makean mausteinen ja alkoholinen, myös vaniljaa, marjaisuutta, sekä kuivattua hedelmää löytyy. Sherry on makeudellaan todella voimakkaasti esillä maussa, mutta taittuu hiljalleen puumaisen, vaniljaisen, sekä happaman hedelmäisiin makuihin. Alkoholi ei häiritse makunautintoa, vaan pysyy kivasti taaempana ja lämmittävänä. Tuntumaltaan olut on runsas ja täyteläisen paksu, hapokkuutta hieman liikaa ainakin alussa, kunnes tasoittuu ja lämpenee. Humalointi ilmottaa itsestään mukavalla katkerolla nielussa, mikä toimii hienosti pitkähkön puumaisen jälkimaun kanssa. Ei ehkä mikään kesäolut, mutta hieman viileämpänä kesäiltana/yönä ja loman alun kunniaksi tämä toimii hyvin, niin ja Sherry kypsytys toimii loistavasti myös oluessa!
Oo:(0-50)  RB