Imperial Stout
11,2%
Hollanti/Bodegraven
0,33l
IBU:85
Ulkomailta
Jotkut saattavat tietää mistä Kopi Luwak -kahvi tulee, mutta niille jotka eivät tiedä kerrottakoon, että Kopi Luwak on maailman kalleimpia kahveja ja sitä tuottaa Indonesialainen sivettikissa. Tämä kissa syö kahvinmarjoja, mutta marjat eivät sula, vaan kulkeutuvat ulosteen mukana ulos, minkä jälkeen marjat kerätään, pestään ja myydään eteenpäin. Nyttemmin Kopi Luwak -kahvi on saanut vastustusta kissojen huonoista olosuhteista ja tästä syystä myös De Molen on lopettanut Kopi Luwak kahvin käyttämisen oluissaan.
Ulkonäöltään Kopi Loewak on komea musta olut, jättimäisellä ja kestävällä vaahdolla. Tuoksultaan kitkerän paahteinen ja espressoinen, jonkin verran myös tummaa suklaisuutta, mutta kahvi kyllä päällimmäisenä. Maku niinikään vahvan espressoinen, sekä tiukan alkoholinen, paahdetta myös kohtalaisesti, mutta jää selvästi kahvin ja viinaisuuden taakse. Jälkimaussa taasen pitkäkestoista suklaista mokkaisuutta. Kahvi oletettavasti dominoi koko pakettia, mutta aivan överiksi ei kuitenkaan menty. Tuntumaltaan keskitäyteläinen ja aluksi turhan hiilihapokas, makeutta löytyy kevyesti, mutta rapsakka katkero kääntää nopeasti kuivemmaksi. Kaikin puolin maukas kahvistoutti, ehkä täyteläisempänä ja vähemmän viinaisena olisi ollut huippuyksilö.
Oo:(0-50) RB
Oo:(0-50) RB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti