keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hiisi Rakki

American Pale Ale
4,5%
Suomi/Jyväskylä
Panimo Hiisi 
Erä#33
0,33l

Fröökynän Herkku 4,5e/0,33l

Panimo Hiisin maitokauppavahvuisia oluita ei vielä pääkaupunkiseudulle kauppoihin asti ole riittänyt, mutta tampereen korkeudella saatavuuksia on jo näkynyt, ainakin Teivon ABC:n yhteydessä sijaitsevassa Fröökynän herkussa ja kun tampereen ohi tuli taannoin ajettua, oli tilaisuus käytettävä hyväksi ja haettava muutamat oluet. Kolme uutta Jyväskyläläistä löytyi, joista ensimmäisenä Rakki:


Ulkoisesti miltei täydellinen olut. Väriltään tummankuparinen, jättimäisellä ja kestävällä vaahdolla. Tuoksu happaman greippinen ja tukevan maltainen, missä myös hieman metallisuutta, taustalta löytyy vielä yrttiä ja marjaisuutta, ei kovinkaan raikkaan oloinen. Maussa maltaisuus päällimmäisenä, greippiä ja marjaista humalaa heti perään, pläkistä löytynyttä maalia/liimaisuutta myös mukana, ei kuitenkaan häiritsevänä. Loppuakohden kääntyy hedelmäisen hiivaiseksi ja leipäisen maltaiseksi. Rapsakan hiilihapokas ja kohtalaisen maltainen suuntuntuma, katkeroa löytyy reippaasti, eli humalaa ollaan käytetty reippaasti, mutta maku jää kuitenkin harmillisen kevyeksi. Loppujen lopuksi oikein juomakelpoinen ja täyteläinen kauppaolut, mitä mielellään joisi useamminkin. 
Oo:(0-50)  RB


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti